Käsienpesussa tärkeintä on kankaalla kuivaaminen
9.10.2013 12:45:00 EEST | Lindström Oy | Tiedote
European Textile Services Associationin teettämä tutkimus selvitti neljän erilaisen kuivausmenetelmän (puuvillapyyhe, paperi, kuumailmapuhallin ja jet air -puhallin) vaikutuksia käsimikrobien määrään sekä pesutilojen ja niissä olevien kuivaajien ja hengitysilman puhtautta.
Tutkimusten mukaan ihmiset eivät yleensä pese käsiään huolellisesti ja usein ne pestään ilman saippuaa. Silloin kuivauksen osuus nousee erityisen tärkeäksi. Tutkimuksessa todetaan, että puuvillakangas ja paperi ovat parhaimmat materiaalit käsien kuivaukseen, sillä niiden käsittelyssä tapahtuva mekaaninen hankaus on oleellista käsimikrobien vähentämiseksi. Eurooppalaisen käsienpesustandardin (EN 1499) mukaisesti 99,9 prosenttia mikrobeista tulisi hävitä käsienpesussa. Hjelt-instituutin tutkimuksen mukaan kankaalla ja paperilla kuivattuna mikrobit vähenevät käsistä 99,99 prosenttisesti. Vaikka kädet olisi pesty huonosti, niin pelkkä huolellinen kuivaus kankaalla tai paperilla riittää siis hävittämään mikrobit. Tutkimuksessa käytetty paperilaatu oli puhtaasta selluloosakuidusta valmistettu, eikä sisältänyt kierrätysmateriaalia.
Jet air -puhaltimet, eli kuivauslaitteet, joissa ilma puhaltaa voimakkaasti alhaalta ylöspäin, todettiin huonoimmaksi vaihtoehdoksi, sillä ne levittävät bakteereja huoneilmaan ja pinnoille. Tutkimuksessa kolibakteereja löytyi jopa parin metrin päästä puhaltimesta.
Kuivaustavalla on väliä, sillä käsihygienian taloudellinen merkitys sairauspoissaolojen muodossa on huomattava. Lisäksi sillä on suurta vaikutusta terveyteen ja esimerkiksi sairaalabakteereiden ja -infektioiden syntyyn.
"Puuvillapyyhkeellä kuivaaminen on myös ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto. Se korvaa kertakäyttöiset materiaalit ja vähentää näin selkeästi syntyvää jätemäärää. Pyyherulla tarjoaa elinkaarensa aikana yli 11.000 kuivausta", kertoo Lindströmin projektipäällikkö Marja Hautanen.
Vuonna 2012 Hjelt-instituutti tutki puuvillapyyhkeen ja annostelijalaitteen hygieenisyyttä. Tutkimuksessa todettiin, että ammattimaisesti huollettu puuvillapyyhe on kertakäyttöisen hygieeninen: Puhdas pyyherulla täyttää sairaalatekstiileiltä vaaditun puhtaustason ja laitteiden toimintaperiaate varmistaa jokaiselle kuivaajalle henkilökohtaisen hygieenisen käsien kuivauksen.
Lisätietoja:
Marja Hautanen, projektipäällikkö, Lindström Oy, marja.hautanen@lindstrom.fi, puh. 0400 478961
Liite: Hjelt_raportti_käsihygienia_09102013.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Laurio,
Puh:President & CEO,Lindström GroupLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lindström Oy
Lindström laajenee Etelä-Savoon ostamalla Mikkelin Pesulan Osuuskauppa Suur-Savolta5.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Lindström Groupin tytäryhtiö Comforta Oy on ostanut Mikkelin Pesula Oy:n koko osakekannan. Myyjänä toimii Osuuskauppa Suur-Savo, joka on omistanut Mikkelin Pesulan sataprosenttisesti. Kauppa vahvistettiin 30.4.2025.
Lindström vahvistaa jalansijaa Aasiassa ja aloittaa toimintansa Vietnamissa6.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lindström, yksi Euroopan johtavista tekstiilivuokrausyrityksistä, vahvistaa asemaansa Aasiassa avaamalla palvelukeskuksen Etelä-Vietnamiin. Yritys tuo samalla markkinoille Vietnamin ensimmäisen kiertotalouteen perustuvan työvaatepalvelun.
Lindströmin kasvutarina jatkuu – puolalainen HTS Rental yrityskaupalla osaksi Lindströmiä3.2.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Tekstiilipalveluyritys Lindström on hankkinut puolalaisen HTS Rental Sp. z o.o. -yhtiön osakkeet. HTS Rental tarjoaa työvaatteiden vuokraus- ja pesupalveluja Sierpcissä, Puolassa. Yhtiö työllistää noin 80 ihmistä modernissa palvelukeskuksessaan Sierpcsissä, jonka kapasiteetti on 14 miljoonaa kappaletta vuodessa. HTS Rentalin nykyiset työntekijät, yhteensä 80 henkilöä, siirtyvät kaikki Lindströmin palvelukseen.
Lindström ostaa brittiläisen Microncleanin teollisten työvaatteiden liiketoiminnan31.10.2024 12:01:18 EET | Tiedote
Tekstiilipalveluyritys Lindström Group ostaa brittiläisen Microncleanin teollisten työvaatteiden liiketoiminnan. Tämä kauppa vahvistaa Lindströmin asemaa Ison-Britannian markkinoilla ja laajentaa sen asiakaskuntaa erityisesti raskaan teollisuuden sektorilla.
Comfortan Tampereen palvelukeskuksessa käynnistyvät muutosneuvottelut26.8.2024 15:00:49 EEST | Tiedote
Comfortan Tampereen palvelukeskus käynnistää tekstiilihuoltajia ja kunnossapitohenkilöitä koskevat muutosneuvottelut. Yhtiön arvion mukaan vähennystarve on enintään 33 työpaikkaa. Neuvotteluesitys on annettu 26.8. ja itse neuvottelut alkavat 2.9.2024. Neuvottelut eivät koske toimihenkilöitä tai ylempiä toimihenkilöitä, eivätkä myöskään Comforta Oy:n muuta henkilöstöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
